sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Hitaasti mutta varmasti

Teki mieli kirjoittaa tänne jotain, vaikka valmista ei tunnu syntyvän. Toukokuuhun asti käsityöharrastusta rajoittaa harjoittelu toisella paikkakunnalla sadan kilometrin päässä. Herätyskellon soiminen klo 04.50 verottaa kummasti! :D

Tässä keskeneräisistä ne, jotka eniten edistyvät:
Veljen Hattivatit ovat edelleen kesken. Muuten ovat olleet valmiina jo kauan, mutta kirjailuhommat vähän venyvät...

Puikoilla vaappuu myös pipo, josta taitaa tulla auttamatta liian kittana. Kokeilen kuitenkin loppuun, kun puuttuu enää niin vähän. :)
Onneksi mennään sentään kevättä kohti: Heräsin tänään yhdeksän jälkeen ja aurinko oli jo noussut! Heti teki mieli ottaa esille kuvienkin taustalla kuikkiva Heksis. :)

Ihanaa aurinkoista talvisunnuntaita!

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Virkattu matto

Tsihi, näistä kuteista koukuttelin joululomalla maton:
Tästä tuli ihana! Matto (halkaisijaltaan pari senttiä yli metrin) valmistui muutamassa illassa 9 millin koukulla. Ekana iltana peukkuun tullut rakko ei menoa hidastanut! :D Kudetta kului lopulta vähän alle kaksi kiloa. Helppo ohje löytyi täältä.

Minulla oli alunperin suunnitelmissa musta matto, mutta yli 10 € kudekilolta tuntui kovin kalliilta puolet halvemman violetinharmaan rinnalla. Kuteitten leikkaaminen/repiminen itse ei taida olla aivan mun juttu. Vaan soppii tuo harmaakin oikein hyvin makkariin. Matto piti kuitenkin kuvata keittiössä, kun oikealla paikallaan se piiloutuu osittain sängyn alle.

Kuteet on jo ostettu seuraavaa mattoa varten, niin kovasti innostuin. Olisi sitten samanlainen toisellakin puolella sänkyä. Ehkä se valmistuu seuraavalla joululomalla...

ps. Huippua: Bloggerin kautta blogillani on jo yli sata lukijaa! Enpä ois ikinä uskonut, että mun höpsöt jutut ja käsityöt jaksavat niin monia kiinnostaa. :) KIITOS. Alunperin olin ajatellut tähän jonkun arvonnan, mutta lykätäänpä sitä vähän tuonnemmaksi blogin yks vee synttäreille. Tää ei sitten ollut lupaus!

tiistai 18. tammikuuta 2011

Luovaa postia

Juuri ennen vuoden vaihtumista sain aika kivan yllärin: Ikomi-blogin Inari lähetti luovaan leikkiin liittyen kanelintuoksuisia nappisaippuoita. :) Onko ees vähän söpöjä? Kuvitelkaa vielä söpöyden lisäksi tuoksu, nam!

ps. Elämä on tällä hetkellä vähän hektistä, joten käsityöt ovat jääneet vähemmälle. Jotain joululomalla valmistunutta kuitenkin löytyy, jospa viikonloppuna ehtisin kuvata. Nappejakin olen tehnyt tilauksesta aika kasan, mutta en nyt noita samoja jaksa aina kuvata. :) Puikoilla on tällä hetkellä veljen Hattivatit, toivottavasti mahtuvat jalkaan! ;)

perjantai 14. tammikuuta 2011

Herkullisia kahvihetkiä

Ystävälle toivottelemme herkullisia kahvihetkiä uudessa kodissa: Joululomalla kokeilin vihdoinkin todella kaunista Starburst Hotpad -ohjetta. Malli osoittautui suorastaan nerokkaaksi ja valmista tuli yhden elokuvan aikana. Ensimmäisen kerran taisin nähdä Starburst Hotpadin Made By Me -blogissa ja Maikin kontista sain ajatuksen yhdistää pannunalunen herkkukahviin. :) Langat pihistin heksiksessä käytetyistä Rico creative cotton -langoista.

tiistai 11. tammikuuta 2011

Kukkaa pukkaa

Simsalabim, ja niin vetoketjusta tuli kukka!
Vetskarin ostin kierrätyskeskuksesta joskus syksyllä, oiskohan 20 senttiä maksanut. Ohjetta voi halutessaan kattoa täältä, mutta itehän kyllästyin kahen kuvan jälkeen. Tosi kiva tuli silti! Ois tosin ehkä kannattanu leikata toi keskuksen metallipala irti, nyt saattaa vähän häiritä.

Joulupukin tuomaa pitsikukkakehikkoa testasin kanssa joululomalla:
Aika sekava kasa tuli leffaa kattoessa, mutta värit ovat ihunat! Tähän olisi ehkä kannattanut lukea ohje.

Hauskaa tiistain jatkoa! :)

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Hienoin tarjoilulautanen ikinä

Hyvät naiset ja herrat, saanen esitellä, maailman hienoin tarjoilulautanen!
Joulupukin pikkuapurit (äiti ja hänen miehensä) tekivät minulle tarjoilulautasen joululahjaksi. Se on valtavan kaunis, ja värikin on ihan nappiin. Kenties joku hoksasikin, että inspiraation lähteenä on Aarikan Keisarinna.

Kaikki osat ja materiaalit ovat helmiä lukuun ottamatta kierrätettyjä. Kaunis lautanen on kirpparilta.
Tekijöillä oli nerokas ajatus laittaa helmet kuminauhoihin, jotta voin halutessani muuttaa kattauksen ilmettä vaihtamalla koristeeksi eriväriset helmet. Notta ossaa ne muutkin. Kiitos vielä E & E ja tervetuloa kahville! :)

ps. Karkit eivät ole enää samat kuin jouluaattona lahjan saadessani. ;)

perjantai 7. tammikuuta 2011

Saisiko olla Cernitiä?

Mulla oli yhtenä päivänä hauskaa askartelumassan kanssa! Tuliko pikkasen namuja helmiä? Eka satsi oli vähän vähemmän namuja, joten niitä en huolinut kuvaan. Näitä luulin itsekin oikeiksi lakuiksi: Menin keittiöön ja sekunnin murto-osan ajattelin, että jes meillä on vielä lakuja..öö eiku hetkinen. Mieheen menivät ihan täydestä. :)

Ekaan satsiin kuului myös nappiyrityksiä. Idea on kiva, toteutus persiistä. Samoilla tulilla tein jämäpaloista hassuja rumia helmiä: Niiden ei sitten ole tarkoituskaan olla ihan pyöreitä, ettei joku luule helmiä kaupasta ostetuiksi.

ps. Tervetuloa uudet lukijat! Kiva nähdä, että blogini kiinnostaa. :)

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Kolme kiloa kudetta

Arvatkaapa mitä mää oon kahtena iltana tehny?
Ekana iltana peukkuun tullut rakko ei menoa hidasta!

(Heksis halusi myös kuvaan, koska se ei ole juurikaan saanut huomiota talven aikana. Luulenpa, että asiaan palataan kesän saapuessa. Sitten, kun puuvillalanka on ainoa, joka luistaa käsissä.)

tiistai 4. tammikuuta 2011

Joululahjat 5: Kokkaus

Vielä viimeinen joululahjapostaus, olkaatte hyvät!

Veli vinkkasi ennen joulua reseptikirjan tarpeesta. Ostin alesta ällöruman reseptikirjan, jonka kantta "koristi" viimeisetkin nälän rippeet karkottava ruokakuva. Päällystin kannet Sinooperista ostetulla kuvioidulla kontaktilla (äitille kiitti vinkistä).
Koristelin päällystetyt kannet pahvikirjaimilla (Suomalainen kirjakauppa) ja kaulin-siirtokuvalla (Tukholman HobbyPoint). Olisin koristellut vielä aika paljon lissääkin, mutta onneksi mies hillitsi. Nyt kirja on ainakin vähän miehekäs.

Välilehdet päällystin myös kontaktilla ja dymotin (jee!) kategorioiden nimet. Enemmän tai vähemmän aiheeseen sopivat kuvat ovat Suomalaisen kirjakaupan kuviopaperivalikoimista. Muutama esimerkki välilehdistä:
Ja vihdoin itse asiaan eli reseptisivuihin, jotka näyttivät esimerkiksi tältä:
Ostin reseptisivupohjat täältä dollarilla. :) Löysin muitakin kivoja retroreseptipohjia, jotka olivat kaikki aika neitimäisiä. Teen reseptisivuja lissää aina veljen toiveiden mukaan.

Reseptikirjan tekeminen oli kivvaa, vaikka en edelleenkään (valitettavasti) mikään skräppääjä olekaan.

Toisen kokkaukseen liittyvän lahjan tein ystävälleni:
Annoin kaverille pähkinäsuklaamuffinssien kuiva-aineet lasipurkissa. Idean sain Hupsistarallaa-blogista. Reseptiin käytin samoja reseptipohjia kuin veljen reseptikirjassakin. Lisäksi koristelin purkkia pitsillä, vanhan lehden sivulla ja siirtokuvalla.
Johops, nyt on joululahjapostaukset purkissa (ehe ehe). Ideoita on jo ensi jouluksikin! :)

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Hyvää uutta vuotta!

Vuoteen 2010 mahtui paljon käsitöitä ja aika paljon bloggaustakin. (Tähän voitte kuvitella hienon kuvakollaasin maalis-joulukuussa valmistuneista käsitöistä.) Kiitos lukijoille ja kommentoineille kuluneesta vuodesta - teidän kanssanne on ollut tosi kivvaa! :)

(Ninja katsoo tässä kuvassa selvästi tulevaisuuteen eli vuoteen 2011. Eikö ollutkin loistava syy lisätä veljen ottama hieno kissakuva?)

Alkanut vuosi tulee luultavasti olemaan tähän mennessä eletyistä vuosistani yksi jännittävimmistä. Toivottavasti bloggausinto säilyy kaiken jänskän keskellä yhtä korkeana, ja toivottavasti saan jatkossakin nipistettyä aikaa rakkaalle käsityöharrastukselleni ja tälle blogille.

Hyvää uutta vuotta!